Tekemistä matkalle lähtiessä

Suuri osa ihmisistä haluaa matkustella, toiset kotimaassa ja toiset ulkomailla. Toisinaan matkustus on oiva tapa rentoutua, mutta useille matkustelu kuuluu myös työhön olennaisesti. Vaikka ulkomailla oleskelu on yleensä mukavaa ja kiinnostavaa, voi itse matka olla pitkästyttävä ja tylsä – erityisesti jos matkustat pidempää matkaa kuin lähimpään maakuntaan. Tylsyyttä voi kuitenkin pyrkiä lievittämään erilaisilla tavoilla, jolloin itse matkanteko sujuu mukavasti eikä kuormita matkaajaa.

Matkalle voi helposti ottaa mukaan tekemistä, tosin on hyvä muistaa matkustustapojen aiheuttamat rajoitukset. Monet matkustustavat mahdollistavat kuitenkin älylaitteiden käyttämisen ainakin offline tilassa sekä kirjojen lukemisen ja piirtämisen tai korttipelit. Jos ajatuksena on pelata seikkailusta kertovia kolikkopelejä kuten Temple Tumble, tulee kuitenkin internet yhteys olla kunnossa. Näin ollen kannattaa ennalta tarkistaa internet mahdollisuus, jos kolikkopelit tai muut internet yhteyttä vaativat pelit olisi mieleen.

Nappaa hyvä kirja, jota lukea tai kuunnella

Kirjallisuus on yksi parhaista tavoista viedä ajatukset muualle, joten uppoutumalla hyvään kirjaan on mahdollista saada myös matka taittumaan entistä paremmin. Kirjallisuutta on nykyisin erilaisissa muodoissa, eikä ainoastaan lukeminen ole vaihtoehtona. Yhä useampi valitsee nimittäin nykyisin äänikirjat, joiden avulla kirjaan voi uppoutua vain kuuntelemalla. Erilaiset sovellukset tarjoavat kattavia valikoimia niin e-kirjoja kuin myös äänikirjoja – joukossa on usein niin vanhempaa tuotantoa kuin viimeisimpiä uutuuksia. Mikä parasta, usein kirjoja voi lukea ja kuunnella myös offline tilassa, etkä tarvitse erillistä valoa lukemista varten.

Myös perinteiset kirjat saavat yhä suosiota, vaikka matkustamisen kannalta ne eivät kulje ihan yhtä helposti mukana kuin e-kirjat. Perinteisissä kirjoissa on kuitenkin tunnelmaa. Jotta perinteisten kirjojen lukeminen olisi mahdollista, tulee käytössä kuitenkin olla valaistus. Samalla kuitenkin lukeminen on mahdollista ihan joka puolella, sillä kirjan kuljettaminen mukana on aina sallittua. Jokaiselle on oma ratkaisunsa, eikä kumpikaan vaihtoehdoista ole toistaan huonompi. Valitse itsellesi mieluisin tapa, oli kyseessä sitten e-kirja, äänikirja tai vain perinteinen kirja. Genrejä on runsaasti, joten jokaiseen makuun voi odottaa kirjoja löytyvän.

Pelaa suosikkipelejäsi matkan aikana

Mikäpä sen parempaa kuin suosikkipelien pelaaminen matkan aikana. Toisille tämä tarkoittaa erilaisia sovelluksia, joita älylaitteille on saatavilla. Näitä ovat muun muassa Rusty Lake -pelit sekä erilaiset escape room -pelit. Toiset taas haluavat pelata videopelejä ja myös tämä on entistä helpompaa nykyisin. Pelaajat voivat valita esimerkiksi Nintendo Switchin, jonka avulla voi pelata uusimpia pelejä, jotka tuovat jännitystä ja viihdettä samassa paketissa. Nintendo Switchin parhaisiin puoliin kuuluu, että käsikonsoli on laadukas ja kulkee helposti mukana pienessä tilassa.

Toisinaan on mukava pelata myös rahapelejä, joihin lukeutuvat niin kasinopelit kuin vedonlyönti. Molemmat kulkevat helposti mukana, sillä nykyisin rahapelisivut ovat lähes poikkeuksetta saatavilla myös mobiililaitteille. On kuitenkin selvää, että rahapelit vaativat toimiakseen internet yhteyden, joten pelaaminen ei onnistu aivan joka puolella. Mobiilipelaaminen tuo mukanaan kuitenkin lisää mahdollisuuksia, kun pelit kulkevat mukana älylaitteilla.

Rentoudu ja lepää ja venyttely jos mahdollista

Matka voi olla pitkä ja aikaeroa voi olla tiedossa. Tuolloin kannattaa pyrkiä myös lepäämään matkan aikana. Esimerkiksi lentokoneessa nukkuminen voi olla haastavaa, mutta nukkumalla osan lennosta aika kuluu nopeammin. Esimerkiksi yölennon valitseminen voi auttaa siihen, että saat helpommin unen koneessa. Laivalla nukkuminen on usein helpompaa, sillä tiedossa on sentään sänky. Junalla ja bussilla matkustaminen voi olla haastavaa, ellei junassa onnistu nappaamaan makuuvaunua pitkälle matkalle. Tutustu etukäteen vaihtoehtoihin, jotta löydät itsellesi parhaan tavan matkata.

Matkan aikana kannattaa aina myös liikkua, jotta veri pääsee kiertämään kunnolla. Varsinkin pitkillä lennoilla jaloittelu voi osoittautua tärkeäksi. Tutustu erilaisiin jumppaohjeisiin, joita suositellaan matkustuksen aikana. Näin voit välttyä esimerkiksi selkäongelmilta tai verenkierron ongelmilta. Liikkuminen ja paikaltaan nousu auttavat myös siihen, ettei matkanteko vaikuta niin pitkältä.